Salkkaritfanisivusto
Rekisteröitymälla ActionSalkkareiden käyttäjäksi saat varattua itsellesi nimimerkin keskusteluita ja kommentteja varten.
Kaikki aiheet eivät välttämättä näy jos et rekisteröidy.


Kuka palaa sarjaan Akin lisäksi?

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Kuka palaa sarjaan Akin lisäksi?

Viesti kirjoittaja The_Snoopy_ lähetetty Ti 23 Syys 2014 - 16:24



Salatut elämät -sarjan alkuperäistähti Tuomas Kytömäki nähdään Salkkareissa usean vuoden tauon jälkeen. Tulevissa jaksoissa Kytömäen roolihahmo Aleksi Salin palaa Pihlajakadulle vanhan ystävänsä Karin vanavedessä.



Aleksi Salin seurusteli aluksi mm. Elina Taalasmaan kanssa, mutta ajautui sitten suhteeseen isänsä uuden vaimon Hannan kanssa. Tuo suhde johti lopulta heidän yhteiseen lapseen Sofiaan ja siihen, että Jukka ja Hanna erosivat ja Aleksi muutti Hannan kanssa yhteen. Hanna menehtyi sarjassa.



– Tuttuun miljööseen oli hauska palata. Tuli flashback, että enkö minä juuri ollut täällä, tuntui niin kotoisalta, vaikka poistuin sarjasta 10 vuotta sitten.
– Huvittavaa on, että ihmiset sekoittavat minut usein lapsuudentuttuihinsa ja kysyvät, olemmeko olleet esimerkiksi samassa koulussa. He tunnistavat kasvot, mutta eivät osaa yhdistää, että mistä.
– Aleksi on menestynyt ja korkki on pistetty kiinni, näyttelijä vinkkaa.



Kari Taalasmaa ja Aleksi Salin:
avatar
The_Snoopy_
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä

Viestien lukumäärä : 1695
Join date : 29.11.2011
Ikä : 19

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa